Välillä täytyy muistella menneitä. Nämä kintaat ovat äitini neulomat joskus 90-luvulla. Olen niitä viimeaikoina käyttänyt puiden kantamisessa ja lumitöissä. Välillä parsinutkin mutta nyt oli ilmestynyt niin iso reikä ettei parsiminen sillä ristikkoperiaatteella oikein huvittanut. Virkkasin tuon pyörylän ja ompelin kiinni. Olinhan minä jo aiemminkin pari pyörylää virkannut suoraan kintaaseen. Tulee vahva paikka, vähän liiankin paksu mutta kestääkin varmaan paremmin kuin parsimalla.

Laitoin taas alulle ne Kainuun kukkalapaset kun entisissä tuli peukaloon jo reikä. Parsin sen mutta täytyyhän pyhäkintaat olla parsimattomat. Ei vaan, olen niin tykästynyt malliin kun siinä saa vaihtaa väriä niin usein. Eikä tarvitse lankakauppaan sentakia lähteä että jotain väriä puuttuisi. No minun värimaailman tuntien, punaista, violettia ja vihreää eri sävyinä tulee olemaan näissäkin aloitetuissa kintaissa.

Purkamisen mestarina olen nämäkin vihreät purkanut ja suoristanut langat kastelemalla. Enpä ottanut kuvaa joskus silloin kun aloin purkaa äitini virkkaamaa pientä torkkupeittoa. En tarkalleen muista mutta peitto oli kooltaan ehkä joku 90x90cm. Väreinä nämä kaksi vihreää ja valkoinen. Tämä vaaleampi vihreä oli kyllä aikoinaan äidin sen värjätessä, ihan tasavärinen. Nyt se on tuommoinen meleerattu ja epätasainen, haalistunut auringossa ja ties missä. Kyllä se kintaisiin kelpaa kun on muuten vielä ihan hyvää lankaa.

Minua kun laiskottaa ottaa noita kerinpuita tuolta kaapin päältä, niin teen näin. Aputyttö Inka siinä huiski, olisi halunnut leikkiä. Kisusta ei saa kunnon kuvia kun kamera on hidas. Tilanne on ohi jo kun laukaisee.

Yhdestä vyyhdistä tuli kolme pientä kerää. Vaikka ei ne tässä kuvassa niin pieniltä näytä. Saa niistä muutaman raidan kintaaseen.