Tänään leivoin mustaherukka-vadelma-mustikkapiirakkaa. Oikeastaan se on jo toinen samanlainen, eilen tein edellisen. Eilinen jäi kuvaamatta, tänään oli kuvaaja paikalla. Ensin kuva ennen paistamista.



Raskas hillo tahtoi painua pohjaan, joten vetelin lusikalla, mutta eihän se mitään auttanut. Hieno maalaus tuli, en muuten osaakaan maalata edes taulua. Piirakan maalaaminen on helpompaa. Teoksen nimihän voisi olla vaikka Marjametsän räjähdys.



Puolisen tuntia pidin uunissa, mutta oli niin kuivat puut, että vähältä piti, ettei tullut kokonaan mustaa.
Sitten vielä se herkuttelupala, kera kerman. Oli vielä vähän jäljellä semmosessa vatkattavassa peltipurnukassa, jota saa ostaa valmiina kaupasta.



Aika vahvan makuista piirakkaa, kun tuota mustaherukkaa tulee harvemmin käytettyä. Vaatii tottumusta, eli kun käytän tuota hilloa esim. kaurapuuron kanssa, niin menee muutamia päiviä siihen, että suu tottuu. Kun sitten purkki loppuu ja otan mustikkaa tai mansikkaa, niin ne ei maistu miltään muutamaan päivään.
Otin eilen liikaa hilloja sulamaan, sen takia piti tänäänkin leipoa. Tuollainen raakahillo ei montaa päivää jääkaapissa säily ilman homehtumattta. Sain vain muunkin perheen syömään mustaherukkahilloa, kun laitoin sen piirakkaan, muuten eivät suostu syömään. Mehuna kyllä menee, keittäminen vissiin laimentaa makua.

Pohjan teen mihin milloinkin, eli kananmunat ja sokerin vähän sekoittelen. Nesteeksi vaikka rasvatonta jogurttia ja rypsiöljyä. Jauhot+leivinjauhe sekaan ja levitys pellille. Päälle laitan kesällä tuoreita marjoja ja syksyllä omenviipaleita. Nopea tehdä ja aina onnistuu, vaikka määrät eivät aina ole prikulleen ohjeen mukaan.

Hapanta oli niinkuin entisen ketun pihlajanmarjat. En sitten muuta äitienpäiväleipomusta aio tehdäkään. Eikä näinollen tarvitse isän eikä lastenkaan vaivautua.

Oikein iloista Äitienpäivää kaikille äideille, jotka mahdollisesti eksyvät jostain blogiini.