Jotenkin on niinkuin ei olisikaan. Nimittäin tämä paluu kotiin. Eilenillalla ajelin tuolla hirveässä kelissä. Oli ruuhkaa ja vettä tuli kuin aisaa. Vähemmän olen ajellut muutamaa sataa kilometriä yhteen putkeen.

Vaikka oli koko viimeviikon mahdollisuus netinkäyttöön, niin jäi lukematta monen monituista blogia. Täytyy niitä jossain välissä käydä vilkaisemassa, kun nämä kotihommat antavat myötä.

Pääsin minäkin eilen käymään siellä Korian ABC:n Novita-myymälässä. Eipähän tarttunut mitään mukaan, jostain kaupoista saa kyllä tarjouksessa halvempiakin samoja lankoja. Eivät edes ne pussilangatkaan houkuttaneet. Vähän pelkäsin sinne menoa, mutta hyvin selvisin. Joskus on sentään järki päässä, eikä käsi tee mitään omiaan. Ei tarvinnut yhtään hapuilla kukkaron nyöriä, kun ovesta ulos lähdin.

Maanantai-iltapäivä ja eileinen meni ilman käsitöitä, kun ei ehtinyt, niin kiirusta oli. Nyt alkaa jo vieroitusoireet olla ja pahat. Sormikkaat on peukaloita ja paria sormea vailla valmiit. Sitten on se ilkein työ eli langanpätkien päättely ja niitähän on ihan liikaa. Nyt täytyy ottaa heti toiset sormikkaat työn alle, kun on vielä edellisistä tuntumaa.



Tämä kesäinen kuva on 4:n vuoden takaa, kun unikot kukkivat vielä näin runsaasti. Kuvassa myös äitini kotimökki, joka on ihana rauhan tyyssija, vaikka ei ole komeudella pilattu. Tuossa kohdin oli  mansikkamaa, joka oli heinittynyt ja unikot olivat vallanneet paikan. Nykyään on enää unikko siellä toinen täällä, että kyllä sekin häviää, vaikka itsestään joku siemen itää seuraavana vuonna.

Nyt päiväjärjestykseen ja ruotuun takaisin, kyllä se tästä...