Nyt lataan esittelyyn joulutauluja, joista osa tyttöjeni tekemiä. Harmittaa kun ei aikoinaan tullut laitettua jokaisen tehdyn työn taustaan päivämäärää ja tekijää. Turhahan sitä on jälkikäteen harmitella, mutta olisi sitten voinut tarkistaa, kun muisti pettää.

Näistä kahdesta taulusta alkoi minun pistelyurani noin 12 vuotta sitten. Nämä ovat varmaan siksi mielestäni kauneimmat, kun olivat ensimmäiset.


Tämän tein ehkä sitten toisena pistelynä.


Näistä nuo keskimmäiset, joissa on tuo kranssi, ovat minun tekemiäni. Tytöt pistelleet ylimmäiset ja kaksi alimmaista. Nuorempi tyttö teki ensimmäisensä jo 9-vuotiaana, tuon tontun joka koristelee kuusta. Vanhemman tytön eka pistely, lumiukko ja tonttu, 11-vuotiaana. Niin olivat silloin innostuneita, eikä auttaa tarvinnut yhtään, eikä neuvoa. Yksi tuollainen pikkutaulu näkyy olevan viittä vaille valmis, eli ne jälkipistot puuttuu. Näin sen taulun etsiessäni jotain muuta ja ajattelin, että pienestä on jäänyt kiinni. Näkyi olevan nuoremman tyttöni tekemä.

Toisen osan esittelen joku toinen päivä, ettei tule ähkyä.