Aamusella heräsin jo kello 6, kun kissa mourusi oven takana, harakoiden tappelu ja fasaanin rääkäisy kuuluivat avonaisesta ikkunasta. Eipä uni enää tullut silmään ja sainkin odotella muita ylösnousijoita melkein 8:aan asti. Meillä ei ole tapana viettää tätäkään päivää mitenkään erityisesti, vaikka se ajatuksena olisikin kivaa saada huomiota heti aamusta. Nautinpahan itsekseni aamuisesta rauhasta lehteä lukien ja kahvia juoden.

Muutama päivä ilman mitään käsillä tehtävää, siis neulomusta, alkoi jo eilen tehdä levottomaksi. Lanka ja puikot löytyivät helposti ja ajatus, että välityönä voisi tehdä vaikka sukat. Siinäpä se ongelma olikin, millä mallilla. Ainakin 4 kertaa aloitin, neuloin pari senttiä ja purin pois. En siis päässyt alkua pidemmälle eilisen päivän aikana. Aamulla taas mietintämyssy päähän ja tulin siihen tulokseen, että se sama malli, millä olen viimeaikoina tehnyt useammatkin sukat, on paras.



Tällainen tekele löytyi illansuussa omenapuun oksalta. Ajattelin tehdä itselleni oikein hempeät kesäsukat, Nalle-langasta, jos sattuu välillä vilpoisempia ilmoja. Vaikka paremmat villasukat ovat kuumallakin kuin puuvillaiset, kun tietää kummat imevät hikeä enemmän ja tuntuvat silti jalassa paremmilta.

Isäntä on istutellut perunaa jo useaankin otteeseen tänne kaupungin pieneen kasvimaahan. (Laitetaan maalle sitten talviperunat vasta kesäkuun alussa ja enemmän.) Sipuleita ei pitänyt tänävuonna enää laittaa maahan sinne maalle, kun tulee niin kalliita rikkaruohonperkausreissuja. Kaupasta saa halvemmalla ja pienemmällä vaivalla (huono selkä minulla). Laitettiin niitä sipuleita sitten tänne kasvimaahan, ½ kg punasipuleita ja vähän enemmän jakosipulia. Isot sipulit ostetaan sitten talvella kaupasta, mitä tarvitaan.

Ostettiin eilenaamulla torilta 3 pelargoniaa äitienpäiväkukiksi. Tänäaamuna vaihtelin niitä suurempiin ruukkuihin ja  parempiin multiin, kun turve vaan pöllysi.

Tuossa kuvassa näkyy varjona meidän grillin vieressä oleva rima-aita. Eilen sitä maalatttiin koko porukalla, kun on niin pienistä rimoista tehty, että yksin olisi saanut maalata 2 päivää. Oikein myrkynvihreää oli se kyllästysaine, mutta tuli hyvin luontoon sopiva.