Otsikolla ei ole oikeastaan paljonkaan tekemistä tämän kirjoituksen kanssa. Vaikka olen nyt mustikassa käynyt muutamana päivänä, niin eipä ole huulet sinisenä. Minä kun olen niin hidas kerääjä muutenkin, niin syömällä osan ei koriin tulisi sitäkään vähää mitä muuten. Jonkun marjan pistän kerätessä suuhun, että tietää kannattaako kerätä, onko maku hyvä.

Olin eilenkin mustikassa sen 85-vuotiaan ystäväni kanssa. Siinä on kyllä semmoinen teräsmummo, että saa kerättyä puolet enemmän kuin minä samassa ajassa. Minä kerään puhtaita marjoja, hän roskaisia. Välillä mummo veti sammalikkoon selälleen kun alkoi väsyttää. Ihmetteli ylösnoustessaan, että tuntuu selässä märältä.

Ompeluhommia olen jonkunverran tehnyt, mutta kuvat on jääneet ottamatta. Nuoremmalle tytölle ompelin lyhyen mustan farkkuhameen. Kangasta olisi pitänyt olla ohjeen mukaan 50cm, mutta jemmassa oli epämääräinen pala, jonka sain riittämään kun oikein taiteilin. Oli jäänyt pojan farkkujen teosta, joihin ei mennyt koko kankaan leveyttä. Vanhemman tyttöni kirpputoriostospuseroita piti korjailla.

Neulominen onkin jäänyt sitten vähemmälle. Olen minä yhden pitsisukan melkein saanut valmiiksi. Lankaa valmistin itse, meinaan yhdistin 30-vuotta marinoitunutta luonnonvalkoista pv-lankaa ja itsekehräämääni ohutta valkoista villalankaa kertaamalla rukilla. Tuli vähän liian kiharaa, mutta voinhan sitä päästellä loivemmaksi neuloessa.

Iltapäivällä losautti pienen ukkossateen tästä yli ja oli ihan pakko mennä paljainjaloin takapihan vesilammikkoon. Tuli lapsuus mieleen kun silloinkin oli kiva kävellä ukkossateen jälkeen pihan vesilammikoissa, kuinka lämmintä se vesi olikaan.