Nyt täytyy taas turvautua noihin vanhoihin neuleisiin. Tätä raidallista en edes muista milloin sen olen neulonut. Varmaan joskus 90-luvun puolella. Silloin neuloin vielä enimmäkseen puuvillalangoista. Malliakaan en muista mistä lie lehdestä peräisin. Pitsineuletta olen silloinkin mieluummin neulonut kuin sileää oikeaa. Eipähän tuota ole tullut pidettyä kun ei ole kainaloiden kohdalla hikiläiskiä.



Sitten tämän toisen paidan neuloin viime kesänä. Eipähän tullut blogattua tästäkään. "Pitkä ja kaita kuin naisen paita." Noin muistan lapsuudessani jonkun sanoneen. Vanhempi tyttöni sitä koitti päälleen tässä taannoin ja hänelle se sopikin. Itse olen jonkun verran kookkaampi, joten näyttää päälläni enempi makkarankuorelta. Lanka on Capri-puuvilla/viskoosia 50/50%. Metrejä 50g:n kerässä 80m. Aika painava neule ja luikas neulottava. Mallikuvio edessä ja takana, otettu joko vanhasta Novitasta tai Modasta. Siis vain kuvio, malli muuten oma. Olen neulonut pyörönä kainaloihin asti, joten saumojen ompelua ei ollut kuin olkapäällä.



Irkku joka oli toinen niiden tossujen voittajista, otahan yhteyttä. Paketti odottaa edelleen postittamistaan.