Välillä täytyy käynnistää ompelukone ja saumurikin etteivät ruostu käytön puutteessa. Vähemmän enää tulee ommeltua edes itselle, lapsista puhumattakaan.

Kävin viimeviikolla Eurokankaasta ostamassa valkoista puuvillaresoria 15cm:n palan pojan hupparin hihoihin kun olivat kuluneet rikki. Samalla katsastin läpi palalaatikon. Tämä kangas oli mielestäni niin kaunista että piti ostaa pois. En tullut kysyneeksi että mitä laatua se on. Varmaan jotain viskoosisekoitetta, koska rypistyy niin helposti. Iholle se tuntuu niin silkkiseltä että on mukava pitää.



Nuoremmalla tytölläni on yksi kimonohihainen samanpituinen tunika ja se on kaunis hänen päällään. No mikäpä ei olisi nuoren hoikan päällä kaunis. Oli tässä syksyllä puhettä että pitäisi hänellekin ommella toinen. Piirsin silloin kaavat semmoiseen kimonomalliin, mutta tein tämän omani kuitenkin tuolla istutetulla hihalla.

Kaavan otin SuuriKäsityö 9/2010, jossa se oli kietaisumekkona.

Muistelen vaan erästä 70-luvun akryylistä neulepuseroa missä oli kimonohiha ja miten inhottavalta tuntui kun hiki valui kainalossa. Eihän siinä pusero hionnut ennenkuin vähän ennen vyötäröä, missä hiki pysähtyi.

Peukalot puuttuu toisista kirjokintaista jotka on vielä menossa Tumpputupaan.

Miten tuntuu että laiskotus on vallannut tämän bloginpitäjän kun ei jaksa mitään kirjoitella. Kirjotusvälit senkun pitenee. Samalla pitenee myös blogien lukulista.

Kiitos kuitenkin uskollisille kommentoijille. Yritän kyllä käydä vastavierailulla mutta joskus voi joku unohtua.