Kylläpä tappelin näitten pojan kintaitten kanssa. Ei pitäisi ottaa liian vaikeaa hommaa, jos ei pysty sitä tekemään. Selätin ne lopulta nyt iltapäivän aikana. Toisesta tuli hitusen pienempi, vaikka tein samasta mustasta kerästä molemmat. Tuntui selvästi, että jossain vaiheessa lanka oheni jonkunverran. Tein vaan sitten loppun asti toisenkin.

Mallissa oli niinkuin yleensäkin noissa kirjokintaissa vaan suora peukalo ilman kiilaa. Kun minä olen joissain asioissa jääräpää, niin ajattelin, että kyllä sen kiilapeukalonkin siihen saa. Aikaahan se vei ( ja olisi vienyt tupakkiakin, jos polttaisin), kun sortteerasin, että miten vähemmällä kuvion sotkemisella saa lisäykset tehtyä.

Muuten meni suht`koht mukavasti, mutta ensimmäinen peukalo teetti työtä. Vasta kolmannella kerralla sain sopivan, kun tahtoi tulla vaan liian tiukka. Se on tuo peukalon silmukkamäärä niin pieni, että kun on pitkät lankajuoksut, niin kiristi hirveästi. Ei auttanut muu kuin kiertää se toinen lanka aina parin silmukan jälkeen toisen ympäri. Yritin kyllä jättää niitä silmukoitakin löysemmälle, kun mun käsiala on mieluumminkin tiukka.

Selvät värierot ulkona ja sisällä otetuissa kuvissa. Kyllä vaatii harjoitusta vielä tuo kirjokintaitten teko. Seuraavaksi tekisi mieleni joitain kukkakintaita vaikka ne kainuulaiset. Tuossa samassa vihkosessa oli monta semmosta mallia että sieltäkin on vara valita.

Vaan otan kyllä sen kevätpäiväntasausyllätyshuivin kolmannen vihjeen (meniköhön oikein), se polttelee jo kummasti. Monessa blogissa ovat esitelleet mitä kauneimpia huivinalkujaan. Mulla on semmonen tumma mörkö se huivinaloitus, ettei keväästä tietoakaan.

Tähän väliin kiittelen kaikkia kommentoijia ja muitakin lukijoita. Nuo kommentit vaan ilahduttavat, aina kiva tulla bloggaamaan.