Leivoin eilen tämän kaakkupohjan ja täyttelin tänään. Laitoin kahdesta kohtaa halki ja väliin mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Nuoremman tyttöni eilisten synttäreiden vuoksihan piti tehdä. Eihän tämä mun leipomukseni ole kauneudella pilattu, mutta maku onkin pääasia.



Koristelu ei ole mun heiniäni, en jaksa tuota kermaa pursotella mitenkään kauniisti. Veitsellä vaan tasoittelen ja nonparelleja päälle. Turhan ison tein, 6:n munan, olisi riittänyt 4:n. En tullut kysyneeksi tytöltäni, tahtooko hän, että yleensä tehdään koko kaakkua. Ei maistanut ollenkaan, sanoi, että on liian rasvaista, kun on täytteessä ja päällyksessä pelkkää kermaa. Olisi pitänyt laittaa puoliksi rahkan kanssa.

Minä joka aina olen tykännyt kermakaakusta ja pystynyt syömään suurenkin palasen kerrallaan, en tänään pystynytkään. Kehnoksi olen mennyt, kun ei täytekaakkukaan kohta kelpaa. Tottapuhuen ei se kerma mullekaan terveellistä ole, (kolesterolit koholla). Eipähän noita huoli kohta leipoa, kun ei kukaan syökään. Molemmat tytöt eivät enää tykkää, pojat vielä syövät, ukko ei.

Sitten ihan toiseen asiaan. Piti aamupäivällä lähteä kaupungille muka asioille, mutta menemättä jäi. Upposin tuonne vaatehuoneeseen muutamaksi tunniksi. Kääntelin sen lankavaraston, jotta eivät homehdu kaikki. Voi hyvänen aika, tuli mieleeni, että nyt pitäisi lopettaa kaikenlaisten lankojen ostelu. Jos vielä johonkin nurkkaan mahtuukin, nehän menee villalangat varsinkin pieneen tilaan. Mutta kun ei millään saa niitä kaikkia kulutettua, vaikka eläisi vanhaksikin.

Sitten vielä leikkasin itselleni mustat housut, kun löysin varastoistani ihanan tuntuista kangasta. Täytyyhän sitä Tallinnan-reissulle uudet housut saada.