No niin, lähtihän tämä sytomyssykeräys minunkin osaltani alkuun. Löysin tuolta varastoistani lankaa jonka eräs ystävämummo on antanut. Sininen väri kun ei kuulu mun mieliväreihini, niin ajattelin siitä neulaista ekat myssyt. Eipä silti kun sovittelin omaan päähäni, ei tuo väri yhtään pahalta tuntunut.



Kun ei tuota sinistä lankaa ollut tarpeeksi kahteen myssyyn, niin piti sitten jatkaa toista vihreällä. Molemmissa melkein sama koostumus, puoliksi puuvillaa/akryyliä. Täyssininen painaa 60g ja tuo toinen 73g. Sininen siis tuota Ibizaa ja vihreä Cottonellaa.

Oikeita päitä ei näin päiväsaikaan ollut kotosalla kuvaukseen, piti laittaa muovipurkit toimittamaan asiaa. Mistähän semmosen varapään saisi? Sille olisi käyttöä aina silloin tällöin. Laiskuus kun vaivaa, niin en saanut höyrytettyä noita päälaen kuvio-osia. Oikean pään kun saa myssyn sisälle, niin asia korjaantuu.



Minä taas neuloin niillä pitsiliinan malleilla tuon päälakiosuuden ja jatkoin sitten pelkkää oikeaa suoraa kun silmukoita oli tarpeeksi. Näyttävät äkkiäkatsoen samanlaisilta, mutta on tehty kuitenkin eri ohjeilla.

Hain eilen Susulta niitä tiskinaluslankoja pari kerää. Jos ne ehtisi neuloa määräpäivään eli 14.2 mennessä.