Viikko meni ja muuta en saanut aikaiseksi kuin kaksi rullaa yksinkertaista ohutta villalankaa kehrättyä. Äsken aloin kertaamaan niitä kaksinkertaisiksi. Kuvia ei ole koska ne on niin samanlaisia kuin olen ennenkin esitellyt.

Villat olin karstannut jo viimekesänä ja säilönyt paperikassiin. Eihän ne villalepereet enää pyöreitä olleet vaan menneet ihan littanaksi. Eipähän tuo mitään haitannut, lankaa siitä syntyy. Tarkoitus olisi koittaa myös värjäystä kun on noita vanhoja Osuuskaupan värejä, joilla äitini aikoinaan värjäsi. Raija-kotiväri lukee pussin päällä. Onko kellekään värjärille tuttu nimi?



Näissä pusseissa on joitain semmoisiakin värejä, että ei kuulu mun mieliväreihin. Sininen, ruskea ja harmaa on ainakin semmosia jotka tökkii. On siinä jokunen erisävyinen punainen, vihreää ja mustaa, joille sanon kyllä. Eikä kaikissa pusseissa ole täyttä määrää väriainetta. Yhdellä pussilla saa värjättyä vain 250g. Noita pusseja on 23 kpl. Että väripata porisemaan kun kevät koittaa.

Eikä yhtään pientä virpojaa käynyt oven takana vaikka munat oli varattu. No saadaan syödä itse. Tämä alue jossa asutaan on kai sitten kasvanut lapsista jo ulos. Aina täytyy munilla varautua kuitenkin,  kun on niin kurjaa jos ei ole mitään antaa virpojille palkaksi.