Aika kulkee nopeasti, eikä valmistuneita käsitöitä ole esiteltäväksi ollenkaan. Viime viikko meni mustikoiden ja vadelmien poimimiseen, sekä miehen apuna puiden kärräämiseen metsästä. Olen hidas poimija, kun kerään mustikat mieluummin käsin kuin koneella. Mottoni onkin ei se määrä vaan laatu. Vadelmia löytyi kanssa mahtavat määrät, vaan hidasta sekin on, kun kerää vaan kunnolliset. Suuri määrä tippui jo pelkästä oksan kosketuksesta, olivat niin valmiita.

Kun tuo selkäni on mikä on, niin tahtoo 4 tuntia olla se raja minkä pystyy kumarassa olemaan. Mustikoita pystyn kauemmin keräämään, siinä selän asento on mulle sopivampi kuin vattuja kerätessä.

Ne verhopalat on edelleen tärkkäämättä, joppikin tuli juotua. En päässyt edes kokeilemaan, toimiiko se vai ei. Kunhan noita mustikoita vielä tälläviikolla kerään, niin jospa sitten jossain välissä ehdin tärkkäyshommiinkin.

Karstausta olen myös harrastanut aina jossain välissä. Ulkona on niin kiva karstailla aurinkovarjon alla. Pesinkin jonkun verran noita villoja, mutta huomasin, että oikein pehmeät valkoiset villat on vaikeampi karstata puhtaana kuin likaisena. Sitten tänään karstailin semmoisia aika suoria, pitkiä (n. 20cm) musta/harmaita villoja, jotka olin pessyt. Ne karstaantui helpolla, eivät olleet yhtään takussa. Minkähänlainen lammas niitäkin oli selässään kantanut? Vaikka itse olen villat lampurilta hakenut, ei tullut jutuksi, että mitä lampaita heillä muita on kuin suomenlampaita.

Nuorempi tyttöni selasi innoissaan tuota lainakirjaa, jonka esittelin. Löysi sieltä useammankin mallin, joita tahtoi minun kokeilevan. Kämmekkäitä aloittelin ja piti ensin saada jonkunmoista suomennusta niihin mallikuviopiirroksiin. Harjoittelin ensin muulla langalla kuin sillä mistä kämmekkäät sitten neulon. Lankahan on Virosta ostettu Merinos Extra TitanWool eli sama mistä neuloin pari vuotta takaperin hänelle Zetor-pitsihuivin. Kovin reiällinen on tämä kämmekkäitten malli, mutta ei niillä lämpimyyden kannalta olekaan mitään tekemistä. Sain tänään jo viisi cm neulottua, kun piti jonkunkerran purkaa ja aloittaa alusta kun meinasi tulla liian väljät. Laitoin sitten vain 12 silmukkaa puikolle eli 4x12, vaikka lanka onkin ohutta, mutta pitsimalli joustaa.

Niinkuin otsikko jo sanoikin, en sitten ottanut tuosta mustasta kämmekkään alusta kuvaa. Tahtoo liian paljon tulla esiteltyä noita keskeneräisiä töitä, joita sitten ei saa edes valmiiksi.