Eilen aamulla tuli mieleen, että pakastimessa on sitä kaljamäskiä, mistä noita ylen hyviä leipiä voi paistaa. Olin pakastanut sitä sopivan määrän eli 6 dl yhteen purkkiin. Otin sen siis sulamaan ja se oli koko päivän tiskipöydän reunalla se mäskipurkki. Illansuussa aloin tekemään sitä taikinaa ja kuten aikaisemminkin jo olen kirjoittanut, vaivasin sitä suurella lusikalla. Eihän sitä lusikalla voi niin kovaksi taikinaksi tehdä joten jätin taas löysemmäksi. Siitä vaan sitten lusikalla vuokaan, kyllä se siellä pysyy.
 
Mutta kun ei pysynyt purkissa nostatusvaiheessa. Virkkailin sitä huivia istuen selkä sinne taikinaan päin. Tuli sitten mieleeni, että alkaa jo varmaan olla noussut tarpeeksi. Käänsin päätäni ja kauhistuin, taikina oli tullut yli äyräitten, ei kokonaan mutta pursuili yli kovaa vauhtia. Ei muuta kuin lusikalla kaapimaan tainaa takaisin purkkiin ja jauhoja lisäämään. Oli vaan jäänyt kuitenkin liian löysäksi. Niin kiire siinä oli, etten ehtinyt kuvaa edes ottamaan.

Pieni ajatuksentynkä oli mielessä kun aloittelin taikina tekoa, että pitäisi ottaa suurempi kulho. Tein taas tuohon Philips-yleiskoneen kulhoon, joka on vetoisuudeltaan ehkä 3 litraa. Kun nestettäkin tulee yli litran, niin pesuvati olisi ollut sopivampi. Nyt luulisin muistavani asian kun seuraavan kerran teen kyseistä leipää. Paras ottaa heti 12 litran pesuvati, niin eikohän pysy taikina purkissaan.
Muistin heti mieheni jutun siitä kun heillä kotona oli kanssa taikina aikoinaan pursunut yli laitojen. Se on vissiin perinnejuttu sitten meidän huushollissa.



Tässä vielä leivät uunissa, onneksi pysyivät vuoassa, vähän jo sitäkin jännäsin, kun oli niin liikkuvainen taikina. Muuten on helppo tehdä ja maku on varmaan sama, vaikka ei niin kauaa sitä taikinaa vaivaakaan.
Ensimmäinen leipä on kohta syöty ja toisen vie vanhempi tyttöni mukanaan, kun taas huomenissa lähtee sinne Mikkeliin opintojensa pariin.