Sattuipa taas huono keli tänään, kun oli se hyvänmielentori. Aamusta alkaen satoi, välillä vettä, välillä räntää. Tapahtuma alkoi puoleltapäivin paikallisella torilla. Minä käväisin poikien kanssa iltapäivällä pyöräillen, kun matkaa ei ole kuin vajaa 3 km. Koko ajan satoi, mutta ei onneksi niin kovin, että olisimme kastuneet. Vaatteet oli tietysti valittava sään mukaan. Ihmisiä oli kuitenkin paljon liikkeellä, kun samalla avattiin joulukatu, oli kulkue, jossa joulupukki pääosassa. Lapsille heitettiin karkkia pukin isosta pussista.

Myyjiä ja myytävää oli paljon, mutta mahtoiko tehdä kauppaansa. Tuntuu, että ihmiset vain katselevat, harva ostaa. Liian paljon on kaikenlaisia leivonnaisia, ilmeisesti se on kaikkein helpoin artikkeli valmistaa. Meiltä oli siis nuo 2 himmeliä, suurempi meni kaupaksi. Pienempi jäi vielä odottamaan ostajaa, kun lähdimme pois torilta.

Tuo taaimmainen on se pienempi. Vaikea kuvata, kun taidot ei riitä. Tämä isompi on 6 cm:n pätkistä ja pienempi 5 cm:n, paitsi nuo pienet kuutiot, niissä on 2 ja 3 cm:n pätkiä. En minä siellä torilla missään kojussa muita himmeleitä nähnytkään. Onhan se isotöinen, jos itse haalii nuo oljet tai heinät tuolta ojista ja ojien varsilta.

Keskiviikkona kun tulin lenkiltä, niin kahlasin hankeen ja taittelin niitä saraheiniä sen mitä kouraan mahtui kävelysauvojen lisäksi. Eli tuon määrän sain siivottuani ja pätkittyäni ne pesuvatiin. Apulainen oli innokkaasti koko ajan mukana, kun pesuhuoneessa noita pätkin. Eikä kisullekaan kelvanneet ne roskat, mitä jäi, vaan oli koko ajan onkimassa tassuillaan noita parempia pätkiä. Annoin sille muutaman lattialle, mutta äkkiäkös ne hävisi ja piti tulla uutta hakemaan. Silloin kun ne on vielä kosteita, niin leikkaan saksilla aina jokaisen polvekkeen yläpuolelta poikki, jolloin lähtee se suojakerros siitä helposti pois. Kuivana pätkin ne sitten sopivan pituisiksi. Eniten olisi nyt tarvetta 4 ja 5 cm:n pätkille, kun ne on varastosta ihan loppu. Pidempiä olisi, mutta ei niistä voi pätkiä lyhyempiä, kun ovat muuten paksumpaa ja suurireikäisempää. Lyhyemmät pätkät saisivat olla muutenkin hennompia.