Aamupäivällä mietin, että mitä voisi tehdä keitetyistä kylmistä perunoista. Eikä niitäkään montaa ollut jäljellä. Ei meillä tarvitse niitäkään kompostiin viedä, kun tein noita perunalettuja.

Sainpas kerrankin onnistumaan, niin etteivät palaneet.

Aineksina oli 3 keskikokoista perunaa, jotka raastoin käsiraastimen suuremmalla reiällä.( Kun porkkanaraasteen teen sillä pienemmällä.)
Lisäsin yhden munan, vähän vettä ja muutaman ruokalusikallisen ohrajauhoja ja suolaa vähän. Sekoittelin kaikki aineet sekaisin ja paistoin rypsiöljyllä valurautaisella lettupannulla. En laittanut aluksi paljoa öljyä, jouduin lisäämään sitä kääntövaiheessa. Pikkulusikalla lisäilin, kun pullon suusta tahtoi lörähtää liian paljon kerrallaan ja sitä on vaikea tasoittaa jokaiseen reikään erikseen.

Eihän tästä satsista tullut kuin yhdelle syöjälle, eikä oikein kova nälkä saanut olla. Syöjänä oli tämä abityttö, kun hän oli kotona. Puolukkahilloa vaan päälle ja nam.

Teinhän minä sitten suuren vuoallisen semmoista siivuperuna/kinkkusuikale-laatikkoa, 2 suurta sipulia laitoin mausteeksi ja munamaitoa liemeksi. En vielä tänään päässyt itse maistamaan, olihan tuo kelvannut jollekin. Jäi vielä huomiseksi, tein senverran ison annoksen, ettei heti lopu.