Ajattelin nyt kuitenkin kirjoittaa ohjetta noihin kuvassaoleviin myssyihin, jos joku haluaa virkata tälläkin mallilla. Paremmat kuvat täällä. Myssyyn tulee kaunis kukkamainen aloitus päälaelle kun aloittaa sieltä.

Virkkaa aloitukseen 5 kjs ja sulje ympyräksi. Tähän ympyrään vaikka 5 ketjusilmukka- lenkkiä kiintein silmukoin. Sitten vaan virkataan ympyrää 5 kjs ja ks:lla edellisen kerroksen ketjusilmukkalenkkiin. Kun näyttää siltä, että pitäisi leventää, niin virkkaa 2 lenkkiä samaan edellisen kerroksen lenkkiin vaikka kolmen lenkin välein. Sovita välillä omaan päähän, niin saat sopivan.

Ei tule mitään jatkoskohtia kun virkataan aina vaan ketjusilmukkalenkkejä.

Kun myssy on sopivan kokoinen, voit virkata viimeisen ketjusilmukkakerroksen lenkkeihin pylväitä, niin reunus tulee jämäkämpi. Näin: 4 pylvästä lenkkiin, nirkko, 4 pylvästä seuraavaan lenkkiin ja nirkko jne. Jos pylväät ei mene lopussa tasan, ei sen niin väliä. Tietää sitten missä on se kohta mikä asetetaan niskaan.

Virkkasin tällaisia kukkia koristeeksi. Ohjeen otin JUJU-kirjakerhon kirjasta Anna kaikkien kukkien kukkia. Tein ohjeella 95, harjaneilikka.



Loppukevennyksenä lasten paistama lettukasa. Enkä minä syönyt yhtään.

Nyt sitten kipinkapin virkkaamaan ja neulomaan sytomyssyjä.

Piti tästäkin puurokupista blogata jo keskiviikkona, mutta niin on kiirusta ollut, että jäi tekemättä. Niin pieni ja kaunis, meinaan annos. Nyt kun mansikka-aika on parhaimmillaan, niin niitähän voi lykätä mihin vaan. Olisi mieleni tehnyt arvuutella, että mikä ruoka tuossa mansikoitten alla on. Suurin osa varmaan olisi luullut kuitenkin, että jogurtista tai jäätelöstä on kyse. Vaan eipä olekaan kuin ohrapuurosta, semmoisesta äkkiä valmistuvasta. Maito kiehautetaan ja ryynit joukkoon, 20 min haudutus ja pääsee syömään.

Mitäs se puurokuppi sitten tekee tuolla nurmikolla? Haettiin vain kaunista kuvauspaikkaa kun annos oli niin nätti.

Keskiviikko kun oli täälläpäin niin kaunis, niin torstai olikin sitten jo toista maata. Vettä tuli kuin aisaa ja tuuli kovin, eipä tehnyt mieli olla ulkona. Kissatkaan eivät viihtyneet ulkona ja niinpä meillä sattui vanhemman kissan kanssa haveri. Ei mitään kumpaakaan satuttavaa, tytöt vaan nauroivat kun äiti ja kissa toisiinsa sotkeutuivat. Kummallakin oli olevinaan kiire ja vielä samaan suuntaan. Jouduin oikein hyppäämään, etten olisi kaatunut, kun kissa jostain siitä jalkojen välistä rynnisti.

Laskin tässä, että 8 ruutua pitää vielä neuloa, että saan olohuoneen ikkunan pituisen siitä verhosta joka on tekeillä. Voipi vielä valmistuakin tämän kesän aikana.

On ollut niin kiireinen viikko, etten ole koneella paljon ehtinyt olemaan. Vanhempi tyttömme tuli viikko takaperin lomalle ja lähtee huomenna takaisin opiskelupaikkakunnalle. Jo kevättalvella hänelle iski inspiraation kun selasi yhtä Tiimarin mainosta. Siinä oli kuva tyynyliinasta, jossa oli koivunlehtiä. Sellaisethan mekin sitten värkkäsimme männäviikolla. Minä ompelin ja tyttö maalasi.

Noihin lehtiin tyttö teki sabluunat muovista, erikokoisia muutaman. Varret hän maalasi vapaalla kädellä. Äkkiä kun tempastiin, niin ei ollut niin tarkkaa, vaikka värit ei olleetkaan ihan oikean sävyisiä. Ruskeaahan me noihin risuihin yritettiin, mutta eivät oikein sekoittuneet punainen ja vihreä, joten tuli semmosta tummanpunaista. Oikeastaan kun ajattelee, niin senvärisiähän ne koivunoksat näin  keväällä ovatkin, eli tuli sittenkin ihan oikea sävy kun ei liikaa yritetty.

Aurinko on näkyään paistanut ainakin tuona päivänä, kun kuvaankin tuli.

Kun kaikkea aina varastoi, niin valkaisematonta lakanakangastakin löytyi vintiltä. Värit taas olivat vuosikertaa jolloin tyttö syntyi. Olin silloin talvella kansalaisopistossa kankaanpainantakurssilla ja enpäs senjälkeen ollut tarvinnut koko värejä. Olihan ne jo vähän kangistuneet, mutta mikä väri oli pilttipurkissa, niin ne olivat vielä ihmeen juoksevia. Kyllä kannattaa kaikkea säästellä vuosikymmeniä, niille voi tulla tarvetta pikemmin kuin luuleekaan.

Nälkäkin siinä jossain vaiheessa päivää tuli. Tyttö kehui, että kuinka hyvää pinaattikeitto on ja terveellistä. Minä en ollut asiasta ihan samaa mieltä, kun vielä on muistissa se kansakoulun pinaattivellilautanen, jossa puolikas kananmuna uiskenteli. Tekaisin kuitenkin jonkunlaisen valkokastikkeen ja pakkasesta pussi pinaattia sekaan. Olihan se ihan syötävää, vaikka en ollut sitä sitten kouluvuosien syönytkään.

Täytyy välillä tehdä ruuastakin asiaa ja myös siksi, kun tämä on mieheni tekemää. Minä en pääse sormiani tämän ruokalajin tekemiseen sotkemaan.

Paitsi siltä osin, että olen perunat keittänyt. Niin ja sitten tietysti paistamisen teen tai hellahan sen tekee, mutta käännellyt ainakin, ettei pala. Tämä ei vielä ole edes paistettu.

Meillä ollaan siitä asiasta puhuttu monet kerrat, että minä en tee pyttipannua noin tasalaatuiseksi. Mies on sitä mieltä, ettei se paljon kauempaa vie aikaa, jos pilkkoo noin niinkuin teollisesti valmistetun näköiseksi. Onhan se kaunis katsella, mutta ei se vatsa tiedä hampaitten läpikäytyä, että minkämallista se ruoka oli. Samahan se minusta, hyvä kun jokukin viitsii jotain tehdä perusteellisesti.

Nyt olis vielä illansuussa aikomus lähteä hiihtämään, ennenkuin tämäntalven lumet sulavat. Olishan tässä jo pari viikkoa ollut sellaisia ilmoja, että olisi pitänyt sukset tuolta pyörävajan vintiltä laskea alas. Sitä vaan ajatteli, että kohta se on taas vesikeli, mitä se hyödyttää muutamaa kertaa varten nähdä niin suurta vaivaa. Vaikka talvi tulikin myöhään, niin on sentään tuota lunta maassa enemmän kuin monena talvena.

Hiihtämisiin!

Meillä purettiin joulukuusi vasta tänään, kun se oli niin ihana. Haluttiin katsoa kauanko neulaset pysyvät, kun jatkuvasti on muistettu lisätä vettä, ettei ole päässyt yhtään kuivumaan. Kyllä se jo viimeisiään veteli mutta uusi kasvusto oli aika hyvä. Vanhempi tyttömme siinä kuusta purkaessaan pisti suuhunsa sitä uutta osaa ja käski muittenkin maistaa. Tosiaan, ei ole ennen tullut mieleenkään laittaa kuusenkerkkiä suuhunsa. Nämähän maistuivat hyvälle kaikkien mielestä, ketkä maistoivat.

Sanoinkin tytölle, että kerääppä kaikki latvat talteen ja tehdään salaatti. Mies meinasi että ei kai ne myrkyllisiä voi olla. Minä sanoin lukeneeni jonkun blogista, että hevosille syöttivät kuusen joulun jälkeen. Joten tehtiin salaatti, ananaspaloja ja kuusenkerkkiä.

Eikös olekin keväisen näköinen? Eihän sitä nyt yhdestä joulukuusesta paljon salaattiainesta tullut, vain yksi annos. Vähän makuun pääsi kun tasattiin neljälle. Osa noista kerkistä oli annettu vanhalle pupulle, kun jotain vihreää sekin mielellään syö. Vaan eipä tainnut tästä vihreästä olla niin innoissaan.

Mausta senverran, että maistui enemmän ruoholle kuin pihkalle.

Edit. 25.1 illalla. Laitoin tuon latvan kuvan siitä kuusesta, mikä eilen vasta vietiin ulos. Noin komeasti lykkäs uutta. Pehmeitä nämä sisällä kasvaneetkin latvat olivat. MammaMyy mainitsi kommentissa maistaneensa kesäisiä kerkkiä, ei joulukuusen. Kyllä ne varmaan yhtä pehmeitä ovat molemmat.

Mikähän siinä on, kun välillä on vaikka kuinka paljon kirjoitettavaa ja välillä ei synny juttua mistään. Se on vissiin tuon kurjan ilman syytä. Olo on kuin jyrän alle jääneellä. Mullakin kun toi selkä reistailee, niin nyt ei ole mikään hyvin. Tämmöset ilmat on kyllä myrkkyä vähänkin reumaattiselle ihmiselle.

On sitä joulua jo vähän täälläkin aloiteltu. Tiistaina aamulla kävin kaupassa ja oli jauhettu porsaanmaksa tarjouksessa eli puoleen hintaan. Otin siitä sen enempää miettimättä 2x600g ja ajattelin, että riittää tuon maksalaatikon tekoon. En silloin kaupassa kyllä yhtään muistanut, että mitä sitä laitetaan yhteen annokseen. Kun pääsin kotiin, niin etsin sen jouluisen lehtileikkeen, missä on kaikki jouluruokien ja leivonnaisten ohjeet. Siinä luki, että yhteen annokseen tulee 300g. Eipä muuta kuin tulta hellaan ja etsimään tarpeeksi isoa kattilaa. Tiesinhän minä heti, että 5 litrainen teflonkattila on liian pieni nelinkertaisen maksalaatikon tekoon. Siinä kävi sitten niinkuin Pekka Puupäälle riisipuuron keitossa. Otin sovinnolla toisen kattilan avuksi, että sain kaikki ainekset mahtumaan.

Yhden satsin paistoin silloin tiistaina ja toisen eilen. Yhden uunillisen pakastin ilman paistamista. Saa sitten jouluksi paistaa. Joku kotiväestä tuossa mainitsikin, että eikö niitä laatikoitakin voisi tehdä jo aikaisemmin. Tahtoo aina jäädä kaikki sille viimeiselle viikolle. Jospa nyt otan vihjeestä vaarin ja laittelen ainakin laatikoita aikaisemmin. Hedelmäkakku pitäisikin leipoa jo nyt, mutta siinä on se vaara, että tulee syödyksi jo ennen joulua. Mistähän löytyisi semmoinen piilopaikka, etten itsekään sitä söisi. Täytyy antaa jollekin lapsista piilotettavaksi, kun kaikki eivät tykkää koko kakusta.

Tämän päivän urakoin aamulla hakemieni saraheinien kanssa. Pesuvadillinen tuli roskia, mutta vaan vähän vadin pohjalle käytettäviä pätkiä. En siis leikannut niitä vielä sopivan pituisiksi, vaan semmoisiksi puolivalmiiksi. Tiedä sitten paljonko niissä on kunnon olkea, tuntuivat niin taipuisilta. Kunhan kuivuvat, niin sitten näkee vasta tuloksen.

Kehräämistäkin yritin jossain välissä tehdä, mutta selkä ei oikein tykännyt. Vasta on 1 rulla sitä, jossa laitoin vuorotellen ruskeaa ja valkoista. Toinen pitäisi saada, että näkisi mitä siitä tulee. Laiskotus on vissiin vaivannut ämmää. Sitä kun yrittää montaa laatua tehdä, niin mitään ei tule valmiiksi. Välillä täytyy lukaista näitä blogejakin, että mitä ihmiset ovat saaneet aikaiseksi. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Minä kuulun noihin jälkimmäisiin, olen hidas, laatu on tarkeämpää kuin suuri määrä tai kova vauhti.

Löytyipä pakastimen perukoilta talvista hirven jauhelihaa. Sitä olikin aikamoinen murikka eli noin 800g. Tunnetusti hirvi on kuivahkoa, joten ostin sika-nautaa 700g ja yhdistin molemmat. Ei tämä jälkimmäinenkään rasvalla ollut pilattu, paketin päällä oli rasvapitoisuus 10%.

Tuli aikaste iso jauhelihataikina, kun nuo lihat yhdistin ja lisäksi veteen liotettuja korppujauhoja. Muita aineita oli 3 kananmunaa, 3 isoa sipulia ja pippuria ja suolaa mausteeksi. Sipuleita kuullotin vähän öljyssä, ennenkuin lisäsin ne taikinaan. Rypsiöljyllä paistoin valurautaisessa lettupannussa.


Tämä määrä jäi jäljelle, kun 6-henkinen perheemme oli aterioinut. Lisänä oli perunamuusia, ettei sentään pelkkiä pihvejä syöty. Aika kuivia olivat, vaikka joka pannulliseen lisäsin vähän öljyä. Pihvit oikein imaisivat sen öljyn  itseensä. Paistoin vain kevyesti pannulla ja laitoin tuohon vuokaan uuniin paistumaan. Yhtään en onnistunut polttamaan, vaikka isäntä toi kuivia männynoksia polttopuiksi.

Huivi edistyy pikkuhiljaa, reunuksessa mennään. Jospa huomenissa saisin sen valmiiksi, taikka ensiviikolla. Pitäisi sitä kai vähän pingoitella, että olisi näyttävämpi.
 

Näin keväisin on monella laihdutusbuumi päällänsä. Siksi ajattelin laittaa kuvan omasta tämänpäiväisestä ruokaympyrästäni. Niukin naukin sain syödyksi, nyt on vähän täysinäinen olo.

Ei tämä oikein herkulliselta näytä. Ei kyseessä ei ole hernerokka siankyljyksillä, vaan perunaa eilisen päivän kanakastikkeella ja tänään paistettuja broilerin rintapaloja. Otin osan tuosta broilerista syrjään jo etukäteen, kun ei meinannut lautaselle mahtua kaikki syötävä. Oli aika isonkokoisia rintapaloja. Salaattina on porkkanaraaste ja raejuusto, päällä hapankaalia. Vielä italiansalaattia, joka on herkkuani.

En yleensä syö kuin yhden lämpimän aterian päivässä. (Lukuunottamatta aamu- ja iltapuuroa.) Mulla on semmonen vika, että aina (melkein) laitan itselleni liian ison annoksen. Kudonnassa on eräs nainen, jonka kanssa nauretaan, että pitäisi olla pesuvati, ettei kävisi liian pieneksi meidän annoksille. Ei mulla ylipainoa ole, mutta naurattaa itseänikin tuo kukkulautanen. Taitaa olla pelko takana, että jää nälkä, jos ottaisin pienemmän lautasen ja annoksen.

Syön aina vatsani täyteen, niinkuin sanoo mieheni työpaikalla eräs kuivankäppänä mies. Joka syö kuulemma isoja annoksia lihomatta.

Syön harvoin, mutta enemmän kerrallaan. Voi olla, että jos söisin vähän kerrallaan, niin ehkä lihoisinkin. Siksi ei auta muuttaa tyyliä.

Voi olla, että jollakulla yrjöä vääntää, kun näkee tuon annoksen. Ei paljon puutu itsellänikään.

Aamupäivällä mietin, että mitä voisi tehdä keitetyistä kylmistä perunoista. Eikä niitäkään montaa ollut jäljellä. Ei meillä tarvitse niitäkään kompostiin viedä, kun tein noita perunalettuja.

Sainpas kerrankin onnistumaan, niin etteivät palaneet.

Aineksina oli 3 keskikokoista perunaa, jotka raastoin käsiraastimen suuremmalla reiällä.( Kun porkkanaraasteen teen sillä pienemmällä.)
Lisäsin yhden munan, vähän vettä ja muutaman ruokalusikallisen ohrajauhoja ja suolaa vähän. Sekoittelin kaikki aineet sekaisin ja paistoin rypsiöljyllä valurautaisella lettupannulla. En laittanut aluksi paljoa öljyä, jouduin lisäämään sitä kääntövaiheessa. Pikkulusikalla lisäilin, kun pullon suusta tahtoi lörähtää liian paljon kerrallaan ja sitä on vaikea tasoittaa jokaiseen reikään erikseen.

Eihän tästä satsista tullut kuin yhdelle syöjälle, eikä oikein kova nälkä saanut olla. Syöjänä oli tämä abityttö, kun hän oli kotona. Puolukkahilloa vaan päälle ja nam.

Teinhän minä sitten suuren vuoallisen semmoista siivuperuna/kinkkusuikale-laatikkoa, 2 suurta sipulia laitoin mausteeksi ja munamaitoa liemeksi. En vielä tänään päässyt itse maistamaan, olihan tuo kelvannut jollekin. Jäi vielä huomiseksi, tein senverran ison annoksen, ettei heti lopu.