Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
03.03.2012 - 17:44

Tämä neulomus on pitänyt minua hyppysissään viikon verran. Ei kuitenkaan näiden lankojen kanssa vaan harjoittelin kuviota paljon paksummilla langoilla. Tein parikin aloitelmaa ja tulin siihen tulokseen että ohuempaa lankaa täytyy saada. Näyttääkö yhtään tutulta tämä malli? Onko kukaan nähnyt missään? Kuvio ei ole omani, vaan erään taitavan tekijän blogista.



Ne sopivat langathan antoivat etsiä itseään viikon verran mutta sitten kun löytyivät, alkoikin neule soljua. No ei ihan varmasti soljunut, koska tuo vihreähän on aika vaikea neuloa kun siinä on niitä lankalenkkejä. Olen ostanut kyseisen langan joskus Tampereelta käsityömessuilta. Oliskohan ollut Kauhavan kangasaitan osastolta ja siinä ei ollut mitään vyötettä. Muistan vaan että siitä korista mistä langan noukin oli lappu, missä luki että lenkkimohairia. Mitähän muuta se mahtaa sisältää?  Olen tuota lankaa useankin kerran katsellut ja miettinyt että mitähän siitä voisi tehdä. Kyllä se vaan jälkikäteenkin paikkansa löytää.

Tuo punainen on muistaakseni Angorina Lyxiä. Olen joskus 70-luvulla neulonut pikkusiskolleni siitä pipon jonka nyt purin pois. Karvathan tuosta langasta on kadonneet jo aikaa sitten mutta muuten on ihan käyttökelpoista.



Sitten vielä tällainen ihanuus oli eilen postilaatikossa. Tilasin kirjan nettikauppa The Book Depositorysta, http://www.bookdepository.co.uk/ Maanantaina laitoin tilauksen ja eilen sen tosiaan jo sain käsiini. Heti siltä istumalta piti selata läpi ja olin tyytyväinen näkemääni. Enhän minä tuota lontoonkieltä oikein ymmärrä mutta kirjassa onkin vallan hyvät piirustukset. Vinkkiä tähän kirjaan sain Pitsisukalta, tältä tosimestarilta mitä pitsineuleisiin tulee.

Poistin taas hetkeksi tuon kirjainvarmennuksen kun se on niin hankala. Tiedä vaikka kuinka moni jättää kommentoimatta  siksi että täytyy niitä kirjaimia arvuutella ja aina menee väärin. Katsotaan nyt jos ei hirveästi tulisi roskakommenttia. Eipä se ihan kaikkea ole muutenkaan suodattanut. Aina niitä on muutama tullut.

Ihana keväinen päivä oli ja huomiseksi lupasi samanlaista. Nauttikaamme auringosta ja varpusista.

RyytimaanMinna kirjoitti 03.03.2012 - 19:07
Oi oi miten kauniilta näyttää!

Se on se selkäsärky tai mikä vaan, itselläni pysäytti tuo olkapää... vaikka ei olisi lääkkeitäkään, niin jotenkin vaan sitä tahtomattaankin käpertyy kipuilujen alle. Minä luulin tietäväni, että mitä se on kun on todella kipeä... kuitenkin sairaanhoitajanakin saattohoidossa ja kätilönä vaikeissa synnytyksissä toiminut. Mutta kun oma olkapää sairastui, silloin vasta silmäni oikeasti avautuivat tajuamaan mitä se kipu on. Ei sitä varmaan tule saamattomaksi tai mitään sellaista; kipu vaan oikeasti hidastaa vauhtia. Toivottavasti saat vielä hyvän avun selkääsi. Minäkin olen kohtuullisesti alkanut pärjätä, vaikka vanhalle työlleni oli pakko jättää hyvästit... ainakin toistaiseksi. Tsemppiä!
Mammutti kirjoitti 03.03.2012 - 19:28
Eikös tuo ole Neulovan Nartun huiviohjettam olikos se unikkopelto nimeltään? Olen sitä jokusen kerran katsellut sillä silmällä.
Pia kirjoitti 03.03.2012 - 20:33
Unikkopelto näyttää oikein kivalta.
TeSa kirjoitti 03.03.2012 - 21:45
Kuvio näyttää kiintoisalta. Mitä tästä tuleekaan?
inkeri kirjoitti 04.03.2012 - 06:32
Mielenkiintoinen huivin alku. Harvemmin näkee huiveissa kirjoneuletta.
Päivikki kirjoitti 04.03.2012 - 07:28
Kaunis huivi tulossa!
Miullakin on tuo pitsikirja - tykkään siitä, vaikka olenkin vain 2 liinaa siitä neulonut.
Soile kirjoitti 04.03.2012 - 08:06
Kiva kuulla että tykkäät ja hyvältä näyttää!
Eija kirjoitti 04.03.2012 - 08:34
Kivan näköinen aloitus! Hyvä väriyhdistelmä. :)
Minäkin luovuin sanavarmennuksesta, toinen sana oli yleensä mahdoton.. Pitää vain sitten muistaa merkata roskapostiksi ne kommentit, joita ei kaipaa. Kai vuodatuskin oppii..
katja kirjoitti 04.03.2012 - 18:31
tuo on neulovan nartun blogista. Mä kokeilin pari vko sitten tehdä sen edeltäjän lapsen puseron pienet kivet mallin mukaan, mutta en osanut tehdä sopivan löysää/kireätä ja vaihdoin sitten toiseen mosaiikki malliin omasta kirjasta.
Bloggerin kommenttiloodan salaperäiset sanat usein kans ihan mahdottomat, miksi pitäisi kirjoittaa ne niin epäselvästi, eikö selkokielinen sana riittäisi osoittamaan että oikea henkilö koneella.
Marjut kirjoitti 05.03.2012 - 12:56
Ostin varmaan samoilta messuilta samaa lenkkimohairia. Toisesta vyyhdistä tein lahjaksi torkkupeiton/shaalin ja toinen on vielä vyyhtenä.
Pitsisukka kirjoitti 05.03.2012 - 13:59
Hyvältä näyttää tuo neuleesi!
Kiitos vain kehuista.
pirle kirjoitti 11.03.2012 - 15:52
Mehevää!
Pitsejä käyn sitten taas ihailemassa täällä sinun luonasi - minulla ei taida sujua se sortti.
Tuitun Tupsut kirjoitti 11.03.2012 - 19:03
Jälleen on tulossa kaunis neule sinulla, värikin on hieno. Mukavaa alkavaa viikkoa teille.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Pirena

Kotiäidin blogi, jossa kirjoitellaan monenlaisista käsitöistä ja paljon muustakin.

Sähköposti: pirena56 (a) gmail (piste) com

Kiitokset
Kävijät

web-counters.org

Laskuri


Lisätty 15.1.2008

Napit

 

Mukana

    

 

L
eXTReMe Tracker
Arvontoja

Ö-luokkaa: Kevätarvonta

Simpuran supinat 31.5 asti