Päivät vilisevät niin nopeasti, ettei perässä meinaa pysyä. Vaikka miten ajattelee, että tänään kirjoitan siitä ja siitä aiheesta, niin taas on ilta siinä mallissa, että hädin tuskin uneltaan sängyn ääriviivat näkee.

Näistä sukista jo laitoinkin edelliseen kirjoitukseen materiaalitiedot. Puikkokoko vaan oli väärä, ei 2½, vaan pelkkä 2. Teen niin useasti tuolla ensimmäisellä koolla sukkia, että se tuli ihan automaattisesti. Tämä lanka oli kyllä niin ohutta, että 1½:n puikot olisivat olleet sopivammat. Voi olla että näissä on reikä pohjassa alta aikayksikön, mutta parsitaan sitten. Hienostelusukiksi näitä vähän niinkuin ajattelin.

Nämä oli tosiaan ekat mun tekemäni sukat kärjestä aloitettuna. Lisäsin silmukoita niin, että oli 18 s puikolla. Tuntui, että tuli liikaa silmukoita, mutta ei tuo sukka jalassa liian löysältä tuntunut. Tämä malli on kiva tehdä, kun ei tarvitse mallikuviota vahdata ollenkaan, sen oppii niin helposti.



Kun lanka on ohutta ja varsi lyhyt, niin yhteen sukkaan meni lankaa vain 16 g. Ostin tätä Angorinalta ja kerin varmuuden vuoksi 100 g. Saan siitä vielä toisetkin sukat vaikka vähän pidemmällä varrellakin. Jospa teen ne sillä köynnösmallilla, jolla useammat edellisetkin olen tehnyt.

Sitten esittelen tämmöisen sienen, mitä en ole ennen nähnytkään. Mikähän se on?





Pengoin eilen maalla käydessämme mieheni mummolan lipastonlaatikoita ja sieltä tämä löytyi. Ilmeisesti ihan käyttämätön kalu, kun niin on kuin uusi. Tosiaan en ole ennen nähnyt, äidilläni tai mummollani ei ollut tätä. Kyllähän minä melkein tiedän, mutta kysyn nyt kuitenkin, jos tulisi kommentteja.

Asiasta kolmanteen, iski se kehruukärpänen siellä itä-Suomen reissulla. Ehdottelin ukolleni alkuviikosta, että pitäisi tehdä se värttinä. Hän meinasi, että eikös se pitäisi ensin niitä villoja karstata. Onhan se niinkin, mutta ei se olisi pahitteeksi, jos olisi värttinä valmiina. Menevät ne hahtuvat pilalle, jos kauan joutuvat jossain litistyksissä olemaan. Olen ajatellut jo monena kauniina päivänä, että ulkona lämpimässä olisi kiva harjoitella sitä karstausta. En ole vielä ehtinyt muuta kuin siihen ajattelun asteelle. Se on paljon jo sekin. Ei muuta kuin kaivamaan karstat tuolta varaston seinältä naulasta ja harjoittelemaan.